keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Gluteeniton suolapiirakka

Kokeilin viime kuussa ensimmäistä kertaa tehdä gluteenitonta piirakkaa, joka onnistui melko hyvin, hiukan mureneva pohja oli, mutta ei niin pahasti kuin olin ajatellut/kuullut kuinka voi käydä.

Käytin Myllärin gluteenitonta kaurajauhoa, jonka pussin kyljestä reseptin otin. Muuntelin hiukan ohjetta, sillä ohjeessa oli marjapiiras johon sisältyi myös sokeria.

Tämä pohja oli helppo ja nopea, jatkoon!


Tässä resepti jolla tein:

125g voita

1 kanamuna

4dl gluteenitonta kaurajauhoa

1tl leivinjauhetta


Täyte:

Paistettua jauhelihaa

Fetaa

Paprikaa

Tomaattia

Juustoa

1 kermaviili

2 kanamunaa


Laita uuni päälle 200'c.

Sulata rasva. Sekoita leivinjauhe ja kaurajauho keskenään. Lisää voisulaan kanamuna, kaada sitten jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi.

Painele taikina voideltuun 24cm vuokaan tai silikonivuokaan.

Täytteeksi voi laittaa mitä itse haluaa, itse heitin tortilla illan jämät pohjan päälle.

Sekoite kermaviili ja kanamunat keskenään ja kaada täytteen päälle. 

Juustosiivuja laitoin lopuksi, mutta olisi kannattanut kyllä raastaa juusto, sillä se teki "kalvon" piirakan päälle kun oli siivuina ja oli hankala leikata piirakkaa, eli ens kerralla sitten laitan raasteena.

Paista uunin alaosassa 200'c 25-30min.


Kokonaisuudessaan olin kyllä positiivisesti yllättynyt gluteenittomasta piirakasta, 
niin maun kuin koostumuksenkin puolesta. Helppoudesta myös iso plussa!


Viime viikon synttäreille tein yhden piirakan jauhelihalla ja yhden kinkulla ja tomaatilla, päälle laitoin vielä myös mustapippurirouhetta ja juustoraastetta, sekä kanamuna-kermaviilisekoituksen.

Tarjoilut tyttäreni 5v synttäreiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti