maanantai 15. syyskuuta 2014

Tricot Slen kantoliina ja Manduca kantoreppu

Neidin ollessa pieni (siis vastasyntynyt) ostin Tricot Slen kantoliinan luettuani siitä Lähiömutsin blogista. Ostin liinan käytettynä (30e, uutena maksavat 52e ja ylöspäin).


Turhaksi se ei tosiaankaan osoittautunut vaan erittäin paljon ollaan pidetty liinasta, se on mukavan tuntuinen pitää ja kantaa vauvaa siinä. Neiti on kohta 3kk ja hyvin menee vielä siinä. Ohjeiden mukaan voi kantaa kunnes lapsi painaa 18kg mutta keskustelujen perusteella trikoinen liina ei ole kovin hyvä enään niin isolle sillä se joustaa ja lapsi "valahtaa" alaspäin.
Kantoliinassa tulee käyttöohjeet ja eri sidontaohjeita mukana, tahdon nyt huomauttaa että vauvaa EI saa kantaa kehtoasennossa!! Vaikka se edelleen löytyy ohjeista! Alussa itse kannoin niin kun en asiasta tiennyt, mutta luettuani keskusteluja selvisi ettei niin saa enään kantaa koska siinä on tukehtumisvaara! Toki voi kantaa niin mutta täytyy tarkkailla vauvaa koko ajan. Paras sidonta trikooliinalle on kietaisuristi II. Ohjeet sidontaan löytyy esimerkiksi täältä. Muista että vauvan pyllyn pitää olla vauvan polvia alempana. Pidä vauva pussaus korkeudella niin tiedät että olet sitonut tarpeeksi korkealle.
Pakko tietenkin myöntää että olihan siinä opettelemista että saa sidonnan hyvin, onneksi eräs ystäväni on myös käyttänyt trikooliinaa ja tuli opastaan ja näyttämään mulle kotia mitenkä sidonnan saa hyvin tehtyä. Suurkiitos siitä! Sillä kaikkein helpoin se on oppia tekemällä, joten harjoittele, harjoittele, harjoittele... Tässä on todella hyvä käyttää peiliä apuna jotta näkee mitä tekee ja miten liina menee takana (ettei ole solmussa ym.), mies/ystävä on myös kiva apu ekoilla kerroilla ja jos on epävarma voi tehdä sen istuen sohvalla jotta vauva on turvallisesti hommassa mukana. Youtubesta löytyy myös videoita sidonnoistaKantoliinayhdistykseltä löytyy tietoa kantoliinoista- ja repuista, siellä on myös sidontaohjeet. Heiltä löytyy myös kantoliinatukihenkilöitä ympäri Suomea jotka auttavat sinua, älä epäröi vaan pyydä apua ja löydä kantamisen ilo! :)
Liity myös facebookissa Kantoliinat ja kantoreput -kysy ja keskustele ryhmään, ja jos asut Vaasassa liity myös ryhmään Vaasan kantoliinailijat. Löytyy myös Kantovälinekirppis josta voi ostaa käytettynä kantovälineitä.


(Tässä kuvassa ystäväni on auttanut sidonnassa)


Kun huomaat kuinka paljon liina auttaa arjessa kun saat vapaat kädet niin varo ettet hurahda, itse ainakin haluaisin nyt vaikka ja minkälaista liinaa, niitä kun löytyy trikoisia, kudottuja, neliöliinoja, rengasliinoja ja mitä ihania eri värejä!


(Tässä olen itse tehnyt sidonnan, huomaa ero :D )


(Koska liina on niin pitkä niin siskoni ompeli noista roikkuvista kankaista taskut niin saa vaikka puklurätin tai puhelimen ym sinne. Tuossa kuvassa näkyykin vähän taskusta tuolla takana.)


Itse tykkään juuri kotona sitä pitää kun saa helposti kotiaskareet tehtyä vaikka vauva on sylissä. Tietysti sitominen vie hieman aikaa mutta nopeasti se menee kun sen oppii, tosin pitkät liinat ovat hankalia esim ulkona alkaa sitomaan joten halusin myös jonkun nopean ja helpon tavan niin ostin Manducan. Sen ostin uutena ja kauan sitä myös harkitsin sillä hintaa löytyi 109e tarjouksessa normaalisti 144e.



Se on kumminkin osoittautunut erittäin hyödylliseksi myös liinan ohella. Koirien kanssa kun menen lenkille on reppu kätevämpi kuin liina, saa nopeasti sen päällensä. Meillä ei tietenkään ole vielä voitu kokeilla muutakun edessä ja kasvot muhun päin ja vauvatukea edelleen käytetään vaikka menishän tuo jo kohta ilmankin kun kerta pitää jalat M-asennossa. Huomasin vain että hiukan typerästi tuo vauvan huppu "kuristaa" kantajaa joten sitä ei olla käytetty muutakuin että on vain toiselta puolelta kiinni niin tukee myös hieman päätä samalla.
Reppua voi pitää niin että hihnat menee kainaloiden alta tai ristissä selän takana, itse olen käyttänyt molempia mutta ristissä tuntuu minulle paremmalta. Erilaisia säätömahdollisuuksia löytyy monessa asiassa tuossa repussa ja onkin näin ollen pitkäikäinen.
Harhaanjohtavasti tuo lantiovyö sana sillä se kuuluu olla lantion yläpuolella, noin navan korkeudella, siis niin että vauva on sinulla pussauskorkeudella.




Molemmista tykkään todella paljon ja ovat käteviä eri paikoissa, sillä olen huomannut kaupungilla liikkuessani että niillä vaunuilla ei ihan noin vaan mennäkkään joka paikkaan ja kaikki pitää suunnitella etukäteen et mihin ja mistä mahtuu. Yksin kun olen kaupungille mennyt niin en ole vielä uskaltautunut kumminkaan kantoliinaa tai reppua ottaa koska mietityttää miten esim kokeilen itse vaatteita, mihin laitan neidin sillä aikaa entäs kaikki ostokset ja hoitolaukut.. Mutta liikkuminen olis kyllä niin paljon mukavempaa ilman vaunuja. 


Meillä neiti viihtyy kummassakin todella hyvin ja tykkää lenkillä olla niissä kun näkeekin jotain eikä vain tarvitse makoilla vaunussa. Reppuun ja liinaan nukahtaakin melkeinpä aina :)



                                                                  Makoisia unia! <3

Katso myös Yhdenlaista elämääHymyhiekan hyppyvarpaatChasing dreams with PapyliBarbamaman ja Lähiömutsin mietteitä kantoliinoista :)

On myös olemassa kantovälinelainaamoita ympäri Suomea jos ei halua itse ostaa niin voi sitten vuokrata. Samoin on myös olemassa kantotakkeja, kantopaneeleita jotka saa omaan takkiin kiinni, kantosuojia ja kantokaulureita ja lapsille löytyy liinailutossut ja kypärämyssy.
Itsellä on tällä hetkellä harkinnassa Liliputi Mama Coat kantotakki, hintaa löytyy melko reippaasti mutta toisaalta onhan se monikäyttöinenkin kun voi käyttää jo raskausaikana, voi kantaa sekä edessä että takana ja takkia voi käyttää ilman kannettavaakin.

Käsityöihmiset tekee tietysti suurimman osan itse ja säästää näin rahaa :D

4 kommenttia:

  1. Oi kiitos maininnasta:) Suloinen kannettava sulla siellä!

    VastaaPoista
  2. Moi �� ihan pakko sanoa, ihan vaan kantomukavuuden takia, niin ootko kokeillut avata tuon vetoketjun tosta manducasta? Siis toi mistä pitenee selkäpaneeli tai tuo. Näyttää vauva olevan jotenkin niin korkealla tosta repusta ettei tue niskaa. Silloin sen tukihupun voi kääräistä sinne säilytystaskuunsa, käsittääkseni se on tarkoitettukin käytettäväksi silloin kun lapsi matkustaa selässä :)

    VastaaPoista
  3. Eli siis toi huppu ei mun mielestä liity milläänlailla vauvatukeen. (Kertokaa jos oon väärässä?) vaan just se selän vetoketju ja se jalkovälistä tuleva "vaippa" :)

    VastaaPoista