maanantai 13. toukokuuta 2019

Helppo ja nopea pizza

Kokeillut nyt useamman kerran tätä helppoa ja hyvää pizzapohjaa. Reseptin löysin Freetoxaajat fb-ryhmästä.

Pohja:
400g juustoraastetta
3 kanamunaa

Omavalintainen täyte

Sekoita juustoraaste ja kanamunat. Levitä leivinpaperille, esim. laittamalla toisen leivinpaperin pohjan päälle ja kauli. Itse levitin vain haarukan avulla.
Laita uuniin 200'c 20min.
Lisää haluamasi täyte, laita takaisin uuniin noin 10min.
Itse olen kokeillut erilaisilla täytteillä, tonnikalaa, tomaattia, vuohenjuustoa tai brie juustoa, herkkusieniä, pinaattia ym. Päälle olen vielä lisännyt loput juustoraasteesta jos ollut tuo 500g pussi.
Niin herkullista ja helppoa!

Valmis pizza


Pohja uuniin menossa

Lapset ei halunnu sieniä ja vuohenjuustoa, joten tuli toispuoleinen täyte :D

Valmiina herkuteltavaksi!


Päälle vielä tätä ihanaa luomu valkosipulirouhetta, sitä voi ostaa täältä.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Uunifetapasta

Blogin jälleenherättäminen, järkytyin kun näin että edellisestä tekstistä on yli vuosi aikaa! Siis yli vuosi on kulunut!! En voi ymmärtää tätä ajankulua, se menee vain aivan liian nopeasti ja puoliakaan ei kerkeä tehdä mitä pitäis.

No nyt kuitenkin tuli testattua hitiksi noussutta uunifetapastaa. Ymmärrän kyllä miksi siitä on tullut hitti, etenkin fetan ystäville. Helppo valmistaa, melko nopeasti valmistui tämä herkkuruoka.

Reseptin katsoin liemessä blogista.

Riittää 2-3hkl
Tarvitset:
Pastaa
200g fetaa
1-2 rasiaa kirsikkatomaatteja (itse laitoin vain yhden rasian, mutta totesin että kaksi olisi saanut olla)
½ chilipalko (itse unohdin tätä ostaa, joten maistui hyvin ilmankin)
Oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa
Halutessasi lisää muutama valkosipulinkynsi

Uuni 200'c
Laita vuokaan hiukan oliiviöljyä ja koko fetapala sen päälle. Pilko chili ja laita fetan päälle. Lorauta reippaasti oliiviöljyä päälle. Lisää kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöritä niitä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja ripaus suolaa. Halutessasi kuori muutama valkosipulinkynsi ja laita vuokaan mukaan.
Laita vuoka uunin keskitasolle 200'c 15min.
Keitä pasta.
Kun vuoka ollut 15min uunissa, nosta vuoka ylätasolle ja uuni 225'c ja grillivastukselle. Anna olla noin 10min, mutta tarkkaile ettei pala, aika vaihtelee uunista riippuen. Itsehän pidin vähän liian kauan :D
Valuta pasta. Riko hiukan fetan rakennetta ja sekoita sitten koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Koristele basilikalla ja nauti.

Ensimmäinen kierros uunissa.

Toisen kierroksen jälkeen (vähempikin aika olisi riittänyt)

Erittäin hyvää oli!

Biodynaaminen Punctum viini sopii täydellisesti 
tämän, ja monen muuan ruuan sekä juustojen kanssa.