lauantai 23. syyskuuta 2017

Avioerosta parisuhteeseen

Vauhdilla menty ja vauhdilla jatketaan, vai jatketaanko?

Olen nyt jo pidemmän ajan ollut julkaisemassa tätä tekstiä, kuitenkin aina jättänyt julkaisematta, kirjoittanut lisää.. Miettinyt, haluanko todella avata muille meidän elämäämme näinkin paljon. Päätin nyt kuitenkin julkaista tämän, josko tästä olisi jollekin apua.

Yli viisi vuotta sitten tapasin mieheni, menimme kihloihin, ostin puolet talosta, menimme naimisiin ja saimme kaksi ihanaa lasta yli vuoden yrityksen ja kahden keskenmenon jälkeen. Monien mielestä tämä oli liian vauhdikas alku, meille kuitenkin juuri hyvä, kaikki on tapahtunut juuri oikeaan aikaan, juuri niinkuin on pitänyt. Emme ole katsoneet kalenterista koska on hyvä aika tehdä ja mitä ja kauanko pitäisi olla yhdessä ennen seuraavaa siirtoa. Olemme tehneet kaiken rakkaudesta ja sitten kun aika on tuntunut meille oikealta.

Meillä oli ihania hetkiä mutta myös ongelmia ja riitoja/syyttelyä. Kun mies lähti monen kymmenen työvuoden jälkeen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja oli vain viikonloput kotona, kaikki alkoi "romahtamaan". Kaikki taakka jotenkin iskeytyi mun harteille, entistä enemmän. Koirat, kissa, talo, autot, lapset, laskut, kotityöt, oma yritykseni ja ihan kaikki. Samassa parisuhde jäi aivan hoitamatta ja oma henkinen kasvuni lähti näihin aikoihin hurjaa vauhtia nousuun. Elämäntapani muuttuivat, minä muutuin, jo siitäkin mitä äitiys itsessään oli minua muuttanut.
Aloin olla aivan loppu, aivan kaikesta tekemisestä, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Kävimme monta kertaa parisuhdeneuvojalla juttelemassa, en tuntenut silloin saavamme tarpeeksi apua. Se kuitenkin auttoi, minusta jokaisen parisuhteessa olevan täytyisi käydä jossain juttelemassa, todella hyviä vinkkejä, "tehtäviä" ja uusia ajattelutapoja saa sekä ymmärtää paremmin toista osapuolta. Nyt kuitenkin ymmärrän että emme olleet silloin tarpeeksi valmiita edes yrittämään enään kunnolla, olimme molemmat liian kiireisiä ja liian väsyneitä edes käsittelemään sitä kaikkea mitä olisi tarvinnut.
Päätin muuttaa lasten kanssa pois, voin liian pahoin jo että olisin voinut jäädä siihen tilanteeseen, tarvitsin päästä pois joten asumusero tuntui oikein hyvältä ratkaisulta. Niin se olikin, sain vähennettyä huolia ja työtaakkaa ja hoitaa myös itseäni. Käsitellä asioita sisälläni, kaikkea sitä minkä olin vain peitonnut kiireen alle. Helmikuussa laitoimme avioerohakemuksen vireille ja olin valmis jatkamaan matkaa.
Elämä päätti kuitenkin toisin, koska vuokra-asunnossa alkoi pienin tytöistä oireilemaan ja oli vahva epäily homeesta/ kosteusongelmista, menin tyttöjen kanssa toukokuussa evakkoon meidän talollemme, jossa siis mies oli vain viikonloppuisin kotona kunnes valmistuisi toukokuun lopussa. Sain aikaa miettiä, rauhoittua, karsia vanhoja energioita ja tavaroita.
Nautin luonnosta, pellosta, metsästä, hiljaisuudesta. Tajusin kuinka paljon rakastankaan tuota omaa rauhaa, omaa taloa, omassa paikassa. Irtisanoin kosteusvauriokämpän ja muutin heinäkuun alussa toiseen vuokra-asuntoon sillä en ollut valmis muuttamaan uudestaan yhteenkään, se ei vain tuntunut oikealta. Muistan kun vielä kesäkuussa sanoin että ei meistä mitään enään tuu niin en mä tänne talolle takas muuta. Liikaa vielä pelkoja ja muistoja kaikesta vanhasta mitä on ollut.
Jokin ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Olin viihtynyt yhä enemmän talollamme, vietin paljon aikaa siellä lasten kanssa, vaikka mieskin oli paikalla iltaisin kun ei ollut töissä. Aloimme uudestaan löytämään toisemme, sen kadotetun ajan ja sen rakkauden kipinän joka oli ollut kauan kateissa.
Huomasin miehenkin muuttuneen, hän oli "herännyt" tähän tilanteeseen, ymmärtänyt vihdoinkin mistä on kyse ja teki "täyskäännöksen". Paremmin en osaa asiaa kuvailla, tuntui että vihdoinkin jaoimme vastuuta, sain apua kotitöiden ja lasten kanssa, minua kuunneltiin ja minä kuuntelin. Se toisen huomioiminen kasvoi ja vahvistui.

Päätimme lähteä pienelle kesälomareissulle koko perhe yhdessä, saisimme viettää aikaa ja katsoa mitä tuleman pitää.
Olimme muutaman päivän Pärnussa heinäkuun lopussa, oli ihanaa olla koko perhe yhdessä, tehdä sitä mitä ennenkin, matkustaa, nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta, vain olla ja rentoutua. Viimeisenä iltana päätimme laittaa sormukset takaisin, vain muutama päivä ennenkuin avioeron harkinta-aika päättyi.


"Tapailimme" jälleen, halusin olla varma päätöksestäni. Tajusin kuitenkin muutaman ihanan "neuvojani" kanssa juteltuani, etten kummassakaan vaihtoehdossa menetä mitään, jatkettiin yhdessä tai erikseen. Itse kuitenkin mietin että jos uudelleen yritämme ja jos tällä(kään) kertaa ei onnistuisi, niin ainakin olisimme sitten kaikkemme yrittäneet ja ei tarvitsisi jäädä jälkeenpäin jossittelemaan.
Joten nyt on vuokra-asunto irtisanottu ja muutto viikon kuluttua takaisin taloomme. Jossa tietysti uudistus näkyy sillä vanhaa energiaa pitää saada pois ja olohuone joutui ensimmäisenä remontin kohteeksi ;)

Olkkarissa vaihtui tapetit ja lattia ja paljon tavaraa karsittiin pois.


Nyt vain jatkamme siitä mihin jäimme, mutta emme kuitenkaan, vaan jatkamme puhtaalta pöydältä, menneet "unohtaneena" ja anteeksi antaneena, kaikki ne sanotut ja sanomattomat sanat ja teot. Nyt tiedämme että meidän täytyy löytää sitä aikaa toisillemme, hoitaa parisuhdettamme ja huomioida toisiamme, syyttelyn sijaan. Asioihin täytyy tulla radikaaleja muutoksia jotta emme palaisi samaan vanhaan tilanteeseen.

Viime lauantaina tytöt oli päivän hoidossa ja saimme molemmat tehdä rauhassa töitä, ennen kuin haimme lapset kotiin päätimme käydä syömässä kahdestaan.

Alla facebook päivitykseni kyseiseltä illalta:

Ihana kiitollisuusvyöry sisälläni, kaikesta, tässä ja nyt 💖
Yhteisen illallisen jälkeen radiossa soi:
"Kom hem, vi börjar om igen.
Vi glömmer allt, där ute är det så kallt.
Kom hem, försök på nytt igen.
Jag ger dig allt, om du vill vara min vän.
Kan du förlåta, Kan du förstå?
Kan du försöka, Kanske du går.
Men om du stannar kvar och ger mig chansen.
Så ska jag visa dig, jag ber dig nu...
Kom hem, vi börjar om igen..."
https://youtu.be/i-4bfiT0uc8
Niin sopiva tähän hetkeen, kun uusi alku ja muutto takaisin kotiin 💖💖💖💖

Tämä kaikki kiteytyi niin hyvin tuohon lauluun, unohdetaan kaikki, aloitetaan alusta, muutto kotiin, annetaan anteeksi ym.

Uskon että molempien täytyy tehdä muutoksia ja kompromisseja, joustaa, kuunnella, huomioida ja kertoa avoimesti tunteista ja tilanteista. Ei haudata niitä sisälleen vaan olla avoin ja kertoa, antaa rakentavaa palautetta, mutta ei syytellä.
Jos parisuhteessa ei tunnu hyvältä, tehkää muutoksia sen eteen, se vaatii aikaa ja halua ja sitä että molemmat ymmärtää tilanteen. Meidän oli pakko pitää tauko, jotta saisimme olla itseksemme ja ajatella asioita kunnolla. Meille se auttoi ja näillä eväillä jatketaan.

Emme tiedä mitä huominen tai ensi vuosi tuo tullessan, mutta nyt voimme vain olla ja nauttia tästä hetkestä ja tästä tilanteesta.


Torstaina meillä oli 4v hääpäivä jota juhlistettiin hiukan jo silloin ja tänään töiden jälkeen jatketaan.

Rakkaudentäyteistä viikonloppua teille kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos, Jessica! Sain tästä tukea omaan tämänhetkiseen jahkailuuni. Ehkäpä vielä on toivoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, kunhan vain ei kadota itseään matkan varrella, muistakaa ottaa omaa aikaa, yhteistä aikaa sekä puhua kaikesta ja jos tarvii ottaa hetken välimatkaa saadakseen ajatukset kasaan niin se on ihan ok, se ei haittaa ja joskus se vain on juuri se mitä tarvitaan! Paljon voimia sinulle ja tee kaikki päätökset sydämestäsi! <3

      Poista